Kuntien kulttuurista säästäminen tuntuu taiteilijan rahapussissa



Korona ja kulttuurialaa kurittanut kulttuurivihamielinen politiikka on pakkosäästänyt kuntien käyttämää rahaa kulttuuriin. Tämä käy ilmi YLE:n juuri julkaisemasta kulttuurin säästö-selvityksestä (20.5.).

Kulttuurin säästöpolitiikka on myös johtanut esimerkiksi esityksistä saatavien lipputulojen romahduksiin. Taiteilijoille tämä on tarkoittanut työttömyyttä, maksamattomia vuokria ja jokapäiväisen arjen kurjistumista ja konkreettista köyhyyttä.

Juuri julkaistussa (10.5.) Pohjoismaisen ministerineuvoston tilaamasta raportista käy ilmi, että Suomi on tukenut pandemiasta kärsinyttä kulttuurialaa selvästi vähemmän kuin Tanska, Norja ja Ruotsi. YLE:n kulttuurin säästö-selvitys vahvistaa asiaa.

Ratkaiseva ero Suomen ja muiden pohjoismaiden kulttuuripolitiikassa on se, että Pohjoismaat ovat oivaltaneet jo vuosia sitten, että myös talouden tulevaisuus on luovien alojen toiminnassa.

Siinä missä suomalaiset kunnat, kuten kulttuurin säästö-selvitys todistaa, säästävät ja leikkaavat ovat Pohjoismaiden kunnat tehneet toisin.

YLEN selvitykseen kuntien kulttuuripolitiikasta ja kulttuurin rahoituksesta vastasi 255 kuntaa 293 kunnasta.

Kulttuurin säästö-selvityksessä puhutaan juurikin säästöistä, mikä taiteilijan ja kulttuurityöntekijän näkökulmasta on sietämättömän väärä ilmaisu. Asia raivostuttaa, koska tekijöille säästäminen on tarkoittanut leikkaamista, työttömyyttä ja perusturvan katoamista.

Sanna Marinin hallitus on päättänyt käyttää leikkaamisesta termiä sopeuttaminen.

Aiemman kulttuurin säästö-selvityksen mukaan kunnilta olisi säästynyt kulttuuriin budjetoitua rahaa noin 20 miljoonaa euroa. Nyt puhutaan yli 36 miljoonan euron säästöistä.

Poliittisen eliitin kulttuuripolitiikkaa

Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on tehty toisin. Pohjoismaissa on alettu määrätietoisesti tukea eri taiteenaloja ja kulttuuritoimintaa, jotka ovat sittemmin osoittautuneet jopa kannattavaksi vientitoiminnaksi.

Suomessa poliittinen eliitti on harjoittanut toisenlaista kulttuuripolitiikkaa. 1990-luvun alusta Kokoomuksen ja kapitalismiin sopeutuneiden vasemmistolaisten toimijoiden johdolla taiteet ja kulttuuri on otettu säästöjen ja leikkausten kohteiksi. Tämä on väärää kulttuuripolitiikkaa. Järkyttävää ja sietämätöntä tässä kaikessa on se, että leikkaukset osuvat aina tekijöihin, kulttuurityöntekijöihin ja taitelijoihin.

Rahaa on mutta sitä ei käytetä

Pienissä, muutaman tuhannen asukkaan kunnissa kulttuurille budjetoiduista määrärahoista on jäänyt osa rahoista kokonaan käyttämättä.

YLE:n selvityksen mukaan maakuntakeskuksissa ja suurissa kaupungeissa budjetoitu raha on saatu kulttuurin käyttöön paremmin. Tämä on varmaan totta ja valtion tasollakin koronakriisiin on reagoitu ja taiteilijan näkökulmasta tässä on ollut kysymys alalle tarvittavasta ensiavusta keskellä kriisiä.

Valtion tasolla Sanna Marinin hallitus päätti kevään 2021 kehysriihessään jatkaa kulttuurivihamielistä politiikkaa ja päätti tänä vuonna leikata taiteelta ja kulttuurilta 17,5 miljoonaa euroa ja seuraavana vuonna 23 miljoonaa euroa. En laskisi tätä vasemmistolaisen hallituksen sulaksi hattuun.

Erilaisia kuntia

Kuntien tiedot eivät ole kuitenkaan keskenään vertailukelpoisia. Kuntien kulttuuribudjetteihin mukaan laskettavat erilaiset toiminnot vaihtelevat kunnittain.

Kulttuuripoliittista tutkimusta toteuttava tutkimuskeskus Cupore ja Taiteen edistämiskeskus Taike julkistivat (15.4.) barometrin taiteen ja kulttuurin tilasta Suomessa.

Tutkimuksen perusteella ja YLE.n selvityksen vahvistamana väitän, että valtaosa kunnista on epäonnistunut kulttuuripolitiikassa. Helsingissä pitää olla erityisen huolissaan uudesta barometristä.

40 % helsinkiläisistä taiteilijoista olisi valmis muuttamaan pois Helsingistä parempien toimeentuloedellytysten perässä. Kulttuurin hätätila ei kuulu pormestarivaaleissa eikä se kiinnosta nykyistä valtaa pitäviä.

Lopetetaan kulttuurin hätätila

Helsingin kaupungin jatkuva ylijäämäinen talous mahdollistaa kaupungin ja sen asukkaiden peruspalvelujen kehittämisen. Vapaa-ajan ja kulttuurin palvelut ovat asukkaiden peruspalveluita.

Markkinat ja lippuluukut vastaavat nyt liikaan palvelujen tarjonnasta. Viihteestä ei ole vastaamaan koko kulttuurin kuvasta. Kaupunki toimiin yrittämisen alustana vaikka sen minun mielestäni pitäisi alkaa toimia taide ja kulttuurityönantajana.

Kulttuurin hätätilalle on vaihtoehtoja.

Ehdotan, että sen sijaan että säästetään ja leikataan kulttuurista aletaan työllistää kulttuurityöntekijöitä ja taiteilijoita taiteen ja kulttuurin töihin kaupungille. Tanssijoita tanssimaan, kirjailijoita kirjoittamaan ja kuvataiteilijoita kuvia tekemään.

Helsingin kaupunki voisi palkata jokaiseen sen 56 kaupunginosaan ns. kaupunginosataiteilijan taiteilijan työhön. Koronakriisiä torjumaan Helsingin kaupunki voisi nyt, heti – aluksi tilata taidetta ja tapahtumia verkkoon ja virtuaaliin sekä “kulttuurivarastoon” odottamaan vapautta.

Ehdotan, että samalla tavalla kuin viime vuosisadan alussa radikaalit taiteilijat availivat ikkunoita Eurooppaan avata nyt ovia taiteilijoiden työhuoneisiin, ajatteluun ja tulevaisuuden visioihin. Helsingin kaupungin pitää tilata eri taiteen alojen taiteilijoilta työtä ja osaamista koko kaupungin asukkaiden voimavaraksi heti nyt eikä koronakriisin jälkeen.

Ehdotan, että Helsingin 500 miljoonan ylijäämää käytetään asukaslähtöisen kulttuurin ja taiteilijoiden työllistymisen kehittämiseksi.

Nyt ei ole kulttuurista ja taiteesta säästämisen eikä leikkaamisen aika. Nyt on aika ottaa taide ja kulttuuri kaikkien voimavaraksi ja tulevaisuuden pääomaksi.

Me kaikki helsinkiläiset hyödymme siitä miten luovat ihmiset ymmärtävät nykyhetkeä, miten kriisissä jaksetaan ja miten rakennamme tietä ulos henkisestä kulttuurin sulkutilasta.

Laki kuntien kulttuuritoimista (2019) velvoittaa kuntia luomaan edellytykset taiteen ammattimaiselle harjoittamiselle. Lakia on hyvä noudattaa, mutta muutetaan kuitenkin nykyistä kulttuuripolitiikan suuntaa. Pakkoyrittämisen edellytysten luomisen sijaan kunnat voisivat alkaa työllistää taiteilijoita taiteilijan työhön kunnissa. Helsingissä tämä voisi tarkoittaa uusia työpaikkoja eri alojen taiteilijoille esimerkiksi jokaiseen kaupunginosaan perustettaviin kaupunginosataiteilijan töihin.

Avustuksia jäi jakamatta

Kulttuurin säästöjen-selvitys paljastaa, että monelta kunnalta on koronakriisin aikana puuttunut sekä ymmärrys kulttuurin ihmisen elinvoimaa ja elämisen motivaatiota kasvattavana tekijänä, että tekijöiden; taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden toimeentulona.

Monessa suomalaisessa kunnassa kulttuuritoimen avustukset ovat jopa jääneet käyttämättä, koska erilaiset toimijat eivät voineet hakea tai saada kohdeapurahaa.

Nyt on väärin syyttää yksin byrokratiaa. Syytän poliittisen eliitin kulttuuripolitiikkaa, joka käyttää koronaa säästämisen ja leikkaamisen työvälineenä. Kriisien keskellä on hyvä aika leikata koska ihmisten fokus on hengissä selviämisessä.

Syy kulttuurin ja taiteen hakemusten vähäisyyteen ei voi olla se, ettei tapahtumia ole voitu järjestää. Syy on poliittisen eliitin väärät kriteerit ja ohjeistukset kriisitilanteen kulttuurissa toimimiseksi. Kyllä taiteilijat ovat koko ajan tehneet taidetta, esiintyneet ja vaikuttaneet maskien takaa ja karanteeneissa.

Järkyttävää on vielä se, että selvitys paljastaa ettei “säästynyttä” eli kulttuurista leikattua rahaa voi siirtää tuleville vuosille, vaan käyttämätön summa siirtyy kunnan yleiseen pottiin.

Loppu kulttuurin leikkauspolitiikalle

Kulttuurin säästö-selvityksessä käy ilmi, että kunnissa kulttuuripolitiikkaa työkseen tekevät ajattelevat edelleen, että suuressa osassa kunnista uskotaan pandemian jättävän pitkäkestoisia jälkiä kulttuurin rahoitukseen. Suomeksi sanottuna tämä ennakoi kulttuurin ja vapaa-ajan sektorin alasajon ja leikkauspolitiikan jatkumista.

Tarvitaan täyskäännös kulttuurin alasajolle ja leikkauspolitiikalle on tehtävä loppu.

Muutos parempaa ei lähde kulttuuritoimista ja voimattomista byrokraateista. Se lähteen ennakkoluulottomasta yhteistyöstä, taiteilijoista ja kulttuurityöntekijöistä sekä edistyksellisistä uutta luovista ja asukkaiden osallistumiseen uskovista toimijoista – kokonaan uudenlaisesta kulttuuripolitiikasta.

Raha ei ratkaise vaan asenteet



Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen uusin säätiötukimus haastaa keskusteluun kulttuurin rahoituksesta sekä rahoittajien ja rahoitusta saavien järjestöjen rooleista. Minä odotin että hallituksen välitilinpäätöksen ja ensi vuodien budjettinevottelujen tilanteessa vaikkakin kysymyksessä oli säätiötutkimus siitä keskusteltaessa yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi olisi noussut kysymys taiteen ja kulttuurin julkisen rahoituksen nostamisen tarpeesta.

Osallistuin etäyleisössä tänään kansalaisyhteiskunta-keskusteluun, jossa esiteltiin uuden säätiötutkimuksen tuloksia, kuultiin tutkijapuheenvuoroja ja käytiin paneelikeskustelu tutkimuksen merkityksestä.

Taiteilijan ja järjestötoimijan näkökulmasta tuntui, että moni kesksutelussa esille tullut asia kuulosti itsestään selvältä, akateemiselta ja ehkä tutkimustekniseltä. Olinkin tyytyväinen kun kuulin Åbo Akademin tohtoritutkijan Linnéa Henriksson pohdiskelevan vähän saman suuntaisesti. Henriksson totesi, että Cuporen säätiötutkimuksessa moni selvä ja tuttu asia kirjoitettiin ehkä ensimmäistä kertaa auki.

Rahoituksen näkökulmasta kädestä suuhun elävän taiteilijan tai esimerkiksi pienen, köyhän ja vähän tukea saavan taiteilijajärjestön näkökulmasta rahoittajan ja rahoituksen saajan roolin pohtiminen tuntuu epäolennaiselta tai samalta kuin miettisi leipäjonossa käyvän ja ruokaa annostelevan erilaista suhdetta toisiinsa tai jos hienosti asia ilmaistaan roolia ja identiteettiä – tilanteessa jossa on huutava pula tekemisen ja toimeentulon perusedellytyksistä.

Tarvitaan dialogia ja palautetta

Kaikesta huolimatta kiinnostavan idean kolmannen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan kentän kehittämiseen keskustelussa säätiöistä, rahoituksesta ja kolmennesta sektorista, heitti Jyväskylän yliopiston lehtori Petri Ruuskanen, jonka mukaan kansalaisyhteiskunnalle ja rahoitusta hakeville tahoille tekisi hyvää, että kaikista, myös hylätyistä ja huonoista hakemuksista saisi palautetta.

Jäin oikeasti jälkeenpäinkin miettimään miksi Suomen kulttuurirahaston asiamies Juhan Lassila tylytti ja tyrmäsi Ruuskasen ajatuksen. Kulttuurirahastolle tulee niin paljon hakemuksia ettei niihin voidan vastata yksilöllisesti. Miksei voida? Minä tiedän, että jos maailmaa haluataan muuttaa niin, kyllä voidaan ja kyllä sitä myös muutetaan. Jos hakemuksiin halutaan vastata niin kyllä niihin voidaan vastata. Jos halutaan olla ylimielinen ja istua norsunluutornissa niin silloin rakennetaan torniin lisäkerroksia. Aika näyttää. Lassila kertoi paneelissa olevansa samalla puoluella meidän taiteiljoiden, kulttuurin tekijöiden ja kansalaisyhteiskunns kanssa. Lisäksi Lassila oli myös valmis miettimään jotain laajempien kokonaisuuksien yhteistä palautteen antoa ja dialogisuunnittelua.

Lupaus julkisen taiteen rahoituksesta

Minä tietenkin odotin koko keskustelun ajan, milloin kuullaan jotain siitä mitä taide ja kulttuurikentälle on luvattu, että taiteen ja kulttuurin julkisen rahoituksen budjetti nostetaan ainakin yhteen prosenttiin valtion budjetista. Näinhän edustakuntapuolueet vaalilupauksina meille viime eduskuntavaaleissa lupasivat.

On selvää, etteivät säätiöitä ja kolmatta sektoria edustavat tahot voi julkisen ja valtion puolesta tätä missään webinaarissa luvata, mutta odotin, että tämä kulttuuri ja kansalaisyhteiskunnan selkeä toive, odotus ja vaatimus kuuluisi tässä keskustelussa.

Ja kyllähän se kuuluihin. Kulttuurirahaston asiamies Juhana Lassila arveli että julkiselle rahoitukselle on painetta kasvamisen sijaan laskea. Kaiken kaikkeaan Lassila arveli taiteen ja kulttuurin omarahoituksen merkityksen kasvavan koska kaikkien – julkisen sektorin, säätiöiden ja kolmannen sektorin itsensä – taiteilijoiden ja kulttuuritoimijoiden on vaan löydettävä uutta rahoitusta taiteelle ja kulttuurille.

Osallistuvaa kulttuuria

Kolmannen sektorin rooli kulttuurien moninaisuuden ja osallistuvan kulttuurin näkökulmasta on keskeistä. Jyväskylän yliopiston lehtori Petri Ruuskanenkin viittaisi keskutelussa kehitykseen, jossa kolmas sektori nähdään enemmän ja enemmän erilaisten peruspalvelujen tuettajana. EU:ssa tämä on trendi. Sen sijaan, että kolmas sektori tarkoittaisi demokraattisen, vapaan ja moninaisen sekä kulttuurisesti monimuotoisen yhteiskunnan edistäjää tarkoitetaan kolmannella sektorilla jotain palvelua tai asiaa, joka on tuotettu julkiselle vaihtoehtoisena.

Selvää on tietysti se, ettei bisnes voi mitenkään korvata järjestöjen ja ihmisten osallistumista yhteiseen ja yhteiskuntaan eikä vapaaehtoistyötä. Osallistuminen ei voi muuttua palveluksi eikä bisnekseksi. Tästä johtuen olisi tärkeää vahvistaa sellaista kehitystä, jossa edistettäisiin kansalaisyhteiskuntaa ja sen monimuotoisuutta.

Tämä aika ja tämä keskustelu vaatii radiaalia ja ennakkoluulotonta suhtautumista järjestöjen ja kansalaisten – asukkaiden aloitteisiin ja oivaltamista, että taiteeseen ja kulttuuriin ei tänään juurikaan käytetä julkista rahaa. Tällä viittaan siihen että lisärahoituksen saaminen ei loppujen lopuksi olekaan kysymys rahasta. 

Ehdotan, että kun tosiasiassa puhumme niin pienistä ja vähäisitä summista kun taiteen ja kulttuurin rahoituksessa puhumme, että ymmärtäsimme että kysymys onkin rahan sijaan asenteista. Ja hyvä niin koska ne asenteet, arvot ja ihanteet voimme ratkaista politiikalla ja kansalaiskeskustelulla – eikö?

Eduskuntapuolueiden on tässä kohtaa helppo toimia. Vasemmistoliiton, Demarien, Vihreiden ja Keskustan pitää vain nostaa se kulttuurin ja taiteen rahoitus siihen mihin lupaisivatkin – prosenttiin valtion budjetista.

Taiteenvisiotyötä ja taiteilijoiden toimintaedellytyksiä

 


Tänään (15.4.) oli hyvä taiteenvisiotyön päivä. Kulttuuripoliittista tutkimusta toteuttava tutkimuskeskus Cupore ja Taiteen edistämiskeskus Taike julkistivat järjestyksessään kuudennen barometrin taiteen ja kulttuurin tilasta Suomessa.

Uudessa tutkimuksessa keskityttiin taiteen tekemisen mahdollisuuksiin suomalaisissa kunnissa. 1080 taiteilijaa ja 160 kuntaa osallistui tutkimukseen.

Vaikka tänään oli hyvä taiteenvisiotyön päivä, Helsingissä pitää olla erityisen huolissaan uudesta barometristä. Sen mukaan 40 % helsinkiläisistä taiteilijoista olisi valmis muuttamaan pois Helsingistä parempien toimeentuloedellytysten perässä.

Vaikka tänään oli hyvä taiteenvisiotyön päivä, Yleisradion pitää olla huolissaan siitä, että uuden tutkimuksen mukaan taiteilijat kokevat median keskittyvän pääkaupunkiseudun ja sen taiteilijoiden esille nostamisessa. On olemassa käsite maakuntataiteilijoista mikä viittaa enemmän harrastamiseen ja vähemmän ammatillisesti uskottavaan.

Vaikka tänään oli hyvä taiteenvisiotyön päivä, pitäisi kaikkien suomalaisten kuntien olla huolissaan siitä, että 25 % taiteilijoista kokee epäluottamusta kuntien ja kaupunkien kulttuuripolitiikkaan, päättäjien ja virkkamisten taidetyön ymmärtämiseen. Taiteilijat kokevat että kuntapäättäjät eivät ymmärrä tai tiedä taiteilijoiden tilannetta.

Barometrin avauswebinaarissa Taike&Cupore talkissa johtopäätöksenä oli että tarvitaan lisää taiteilijoiden, kuntatoimijoiden ja päättäjien kohtaamisen paikkoja ja tilanteita, jossa kohdata.

Laki kuntien kulttuuritoimista (2019) velvoittaa kuntia luomaan edellytykset taiteen ammattimaiselle harjoittamiselle. Pakkoyrittämisen edellytysten luomisen sijaan kunnat voisivat alkaa työllistää taiteilijoita taiteilijan työhön kunnissa. Helsingissä tämä voisi tarkoittaa uusia työpaikkoja eri alojen taiteilijoille esimerkiksi jokaiseen kaupunginosaan perustettaviin kaupunginosataiteilijan töihin.

Vaikka tänään oli hyvä taiteenvisiotyön päivä Myös Taiken pitää olla huolissaan koska moni kunta ja taiteilija kertoi barometrissa ettei tunne Taiken toimintaa. Taikessa on meneillään koko rahoitusjärjestelmän uudistaminen ja olisiko meidät taiteilijat kutsuttu sitä suunnittelemaan. Pitää ottaa selvää.

0

Kulttuurinen ja yhteikunnallinen haaste - 8.4. kansainvälinen romanipäivä


Latšo
 internationaalo romanengo diives tumenge - Hyvää romanipäivää 

 

Kansainvälinen romanipäivä haastaa kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen, jossa romanit ja eri vähemmistöt vaikuttavat enemmän yhteiskunnassa. 


Vuodesta1971 lähtien  8.4. on vietetty kansainvälisenä romanipäivää. Se on saanut alkunsa 50 vuotta sitten Lontoossa pidetystä romanien ensimmäisestä kansainvälisestä kongressista. 


Hyvää kansainvälistä ja taistelevaa romanipäivää. Juhlan ja viihtymisen lisäksi on tärkeää ymmärtää  romanien kulttuuri ja kielosana eurooppalaista ja globaalia maailman kulttuuriperintöä. Olen varma, että romanipäivä voimistaa romanien paikkaa yhteiskunnassa ja lisää romanikulttuurin näkyvyyttä Kansainvälinen romanipäivä haastaa meidät kaikki osallistumaan kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen, jossa valtaa jaetaan niin, että romanit  ja muut vähemmistöt vaikuttaisivat enemmän yhteiskunnassa. 


Pääväestön ja päättäjien on aika ymmärtää romanien vahvuudet. 


Juhlapäivällä on myös kansainvälistä merkitystä ja uskon, että päivän viesti on yhteistyön ja solidaarisuuden viesti ja että se liittää yhteen eurooppalaisia ja muita romaneja vaikuttamaan yhdessä



Täysi tuki veturinkuljettajille



280 lähiliikenteen veturinkuljettajaa Helsingin ja Riihimäen ammattiosastoista on torstaina ja perjantaina 18.-19.3. työtaistelussa parempien työehtojen puolesta. 

Rautatiealan Unionin Helsingin veturinkuljettajien osasto ry:n ja Riihimäen veturinkuljettajat ry:n lähiliikenteen veturinkuljettajien työtaistelu on vastalause VR:n tekemästä sopimusrikkomuksesta sekä vakiintuneiden työehtojen yksipuolisesta muuttamisesta. VR on voittanut HSL-kilpailutuksen jättämällä alihintaisen tarjouksen.  

Minun mielestäni on vastuutonta henkilöstöpolitiikkaa, että VR ryhtyy polkemaan työehtoja, vakiintuneita käytäntöjä ja määräämään työtehtäviä tehtäväksi työntekijöiden vapaa-ajalle. Olen erittäin pettynyt VR:n, sillä nyt VR kuvittelee voivansa maksattaa alihintaisen HSL-tarjouksen hinnan työntekijöillään. Näin ei voi tapahtua. Tuen veturinkuljettajien työtaistelua ja vaadin VR:ää muuttamaan työntekijöitä sortavat käytännöt ja kehittämään työntekijöiden työehtoja ja palkkoja.

Taistelevaa rasismin vastaista viikkoa 15.-21.3.



Ehdotan, että uskalletaan puuttua rasismiin aina siellä missä sitä kohdataan. Ollaan hankalia ja keskeytetään hommat jos matkalla kyytiin nousee rasismia. Tehdään rasismi näkyväksi, puututaan juurisyihin kuten köyhyys, eriarvoisuus ja ihmisviha. Opitaan, opiskellaan ja inspiroidutaan ihmisten osaamisesta ja yhdessä tekemisen eteenpäin vievästä voimasta. 

Asukkaiden Helsinki jätti ensimmäiset ehdokaslistat



 

Asukkaiden Helsinki -yhteislista jätti tiistaina keskusvaalilautakunnalle 22 ehdokkaan listan, joka täydentyy vielä ennen vaaleja. Puolueisiin sitoutumattomalla Asukkaiden Helsinki -listalla on asukas- ja ympäristöliikkeiden aktiiveja, asiantuntijoita ja poliittisilta taustoiltaan monenlaisia ihmisiä.

Yhteislista haluaa avata helsinkiläisille lisää vaikuttamisen mahdollisuuksia ja vastata ihmisten ja luonnon hyvinvointia uhkaaviin haasteisiin. Sen vaaliohjelmassa esitetään Helsingin kehitykselle uusi suunta, jonka ytimessä ovat lähiluonto, lähipalvelut, lähidemokratia ja tasa-arvo.

– Asukkaiden Helsinki -listalla on monipuolista kokemusta ja vankkaa näkemystä siitä, miten asukkaat, työntekijät, luonto ja kulttuuriarvot asetetaan tärkeimmiksi. Ylin päätösvalta Helsingissä ei ole pormestarilla vaan asukkaiden valitsemalla valtuustolla. Toivottavasti myös media kertoo, että vaaleissa on muitakin ehdokkaita kuin suurimpien puolueiden pormestariehdokkaat, sanoo Asukkaiden Helsinki -listan vaaliasiamies Toivo Saksala.

 

Ensimmäiset ehdokkaat

Tähän mennessä Asukkaiden Helsinki -yhteislistalle on asetettu seuraavat ehdokkaat:
sataman terminaalimies ja luottamusmies Hannu Aaltonen Roihuvuoresta, linja-autonkuljettaja ja työsuojeluasiantuntija Arto Aijala Konalasta, ympäristöasiantuntija ja Keskuspuistoryhmän aktiivi Maija Hakanen Pirkkolasta, toimittaja ja entinen kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen Pirkkolasta, terveydenhoitaja Päivi Hedman Mellunmäestä, kaupunkiaktivisti Joonika Kaukoranta Merihaasta, laulaja Merikukka Kiviharju Kalliosta, byråsekreterare  ja förtroendeman Anneli Korhonen Kannelmäestä, tradenomi Jenni Korhonen Itäkeskuksesta, opiskelija, HuK Mikko Korhonen Pakilasta, omaishoitaja ja kirjailija Matti Laitinen Vallilasta, laborantti Heikki Männikkö Hermanni-Vallilasta, opiskelija Sante Ngiesi Kontulasta, tanssitaiteen maisteri ja kaupunkifillaristi Marjut Ollitervo Oulunkylästä, leipomotyöläinen ja pääluottamusmies Ville Rahikainen Pukinmäestä, meteorologian dosentti ja vanhempi tutkija Laura Rontu Roihuvuoresta,  tutkija, tietokirjailija ja Kallahti Kallvik ry:n puheenjohtaja Helena Saarikoski Vuosaaresta, kuvataiteilija Juri Saarikoski Vallilasta, Helsingin vanhusneuvoston jäsen ja Hermanni-Vallila Seuran puheenjohtaja Olli Salin Hermannista, pääsihteeri ja ympäristösuunnittelija amk Tiina Sandberg Puistolasta, tanssitaiteilija Antti Seppänen Haagasta sekä puheenjohtaja ja käsitetaiteilija JP Väisänen Kluuvista.


Ehdokaslista täydentyy.

Lisätietoja

Asukkaiden Helsinki

Asukkaiden Helsinki -vaaliohjelma 

Free Abortionb World Wide - Naisilla oikeus turvalliseen aborttiin

 



Tänäänkin valtiollisen YLE:n kanavilla toivotettiin hyvää naisten päivää ja toivottiin sukupuolten tasa-arvon toteutumista. Tä tarkoittaa sitä, että miesten ja naisten tasa-arvon pitää saavuttaa. Hyvä tavoite. Kannatan.  


Olen kuitenkin myös samaan aikaan  tyytymätön siihen, että vieläkin pitää taistella siitä, että sukupuolien moninaisuus ei tunnu tavoittavan naistenpäivän tavoitteissakaan valtamediaa ja sen toivottamaan tavoitetta. Itse haluan nähdä tavoitteena kaikkien sukupuolien tasa-arvon.  


SKP ja Euroopan vasemmisto nostaa esille naisten oikeuden valita kaiken omaan itseen kohdistuvan. Naisilla kaikkialla, Suomessa, Euroopassa ja globaalisti pitää olla oikeus turvalliseen aborttiin.  

 

Digitaalinen mielenosoitus 


Olen tästä syystä  liittynyt digitaaliseen mielenosoitukseen, tehnyt kuvan jossa on punainen salama ja hastag “free abortion world wide”. Tämä kampanja ja kuva puolustaa oikeutta lailliseen, ilmaiseen ja turvalliseen aborttiin- Liity sinäkin. 


#FreeAbortionWorldWide